DUUDSONIT

 
 

eli Jarppi, Jukka, Jarno ja HP ovat luoneet hymyjä ja hämmästystä ihimisten kasvoolle ympäri maailmaa jo 2000-luvun aluusta saakka. Neljän kaveruksen muorostama jekkuulujoukkio on onnistunu levittämään positiivisen anarkian ilosanomaa useilla eri tavoolla. He ovat teheneet omaa televisio-ohojelmaa jo 11 tuotantokautta Suomessa. Kansainvälisesti televisionkatsojat tuntee heirät yli 150 maassa The Dudesons –nimellä. He ovat pokanneet palakinnot Suomessa vuoren parhaina televisioesiintyjinä, vuoren parhaana televisio-ohojelmana ja Jussi-patsaan he hakivat vuoren  parhaasta elokuvasta.

Live-esiintymisiä Duudsonit on tehny vuoresta 2002 lähtien, eikä loppua näy!